Ei se aika aina lennä

Tämä päivä oli aluksi ihan mukava. Kaksi konetuntia meni kuunnellessa juttuja öljyistä ja vaihteista, kemian tunnit meni kertaillessa. Mutta sitten alkoi kidutus. Kello 12:09 bussimme lähti Imon pihasta kohti Seinäjoen ravirataa, kohti Myrsky-tapahtumaa. Päästiin perille ja mentiin istumaan sinne ylös, jossa sitten istuttiinkin puoli tuntia kuunnellen kun eukko lauloi ja toinen soitti pianoa. Tämän jälkeen me istuttiin reipas puolituntinen kuuntelemassa paneelikeskustelua yrittäjyydestä. Eikä se ollu edes kovin hyvä keskustelu. 

Sitten meidät jaettiin ryhmiin jo aikaisemmin saatujen lappusten perusteella. Meidät passitettiin ulkoilmaan, missä me taas kerran esittäydyimme kanssa opiskelijoille. Ihan kuin siitä jotain hyötyä olisi ollut, en minä ainakaan muista yhdenkään ryhmäläiseni nimeä saatika mitä ne opiskelee. Sitten se kidutus vasta alkoihin: pääsimme ideoimaan oman yrityksen. Voi hyvänen aika, kun siinä vaiheessa meinasin vitutuksen taso olla maksimissaan. 

Meijän ryhmän yritys oli strutsiesteratsastuskuntoutuskeskus. Älkää kysykö. Piti yhdistää kulttuuri ja sairaanhoito. Minä sitten väkersin kahden muun kanssa markkinointia meijän yritykselle. Kun tämä oltiin saatu valmiiksi, esitelty muulle ryhmälle ja kirjoitettu se isolle paperille, niin meillä oli tunnin tauko. Hieman aikataulut kusi siinä vaiheessa. Tosin se meijän ryhmätutori sano, että ne oli ollu viime vuonna 9-17 siellä, että siinä mielessä ei valittamista kun me oltiin vaan 12:30-17. 

Minä sitten poukkoilin siellä raviradalla, etsien tuttuja ihmisiä, mutta ihan kuin kaikki imolaiset olis kadonnu johonkin. No onneksi äkkäsin sieltä yhden tutun ihmisen, jonka perään sitten kipitin. (Enkä edes mainitse sitä yhtä naamaa jonka siellä näin.. ) Sitten meillä alkoikin lisää yrityskeskusteluja, mutta tällä kertaa siellä oli puhumassa vain yksi mies, joka oli oikeastaan ihan hauska. Sitä oli kyllä mukava kuunnella, kun se ei ollu sellanen puiseva niin ku ne muut. Se selitti omasta yrityksestään ja ohjelmastaan jonka oli keksinyt joskus aikoja sitten (sen ohjelman nimi on timeflies). Harmi vaan kun ei tämä sama mies puhunu meille koko loppuaikaa. 

Tämän jälkeen meille kerrottiin ketkä voitti sen yrityskilpailun, joukossa ei ollut yhtään imolaista. Ja sitten loppupuheenvuoron sai Ilmajokinen yrittäjä, jolla on joku lihayritys ja luomumaatila. Ihan mukava mies juu, mutta ei tuollainen puhujatyyppi. Sitä oli tosi rasittava kuunnella. Ennen kuin se äijä lopetti puhumisen niin se sano, että on syntynyt kultalusikka suussa jos pääsee jatkamaan perheyritystä, ja voi kun siitä riitti juttua linja-autossa. Koko linja-auto oli täynnä niitä, jotka on syntyneet kultalusikka suussa, kun jatkavat sitten maatilaa ja näin. Teki mieli hihkasta, että meillä ei oo kotona maatilaa, eli en ole syntynyt kultalusikka suussa, ei ole yritystä jota jatkaisin. (Iskän yritystä ei lasketa, en usko, että sitä jatkan :D) Pojjaat oli vähän katkeria sille ukolle ku se sano niin, ja se ukko kuulosti vähän katkeralta niin sanoessaan. 

Onneksi päästiin siitä tapahtumasta eroon. Oli muuten viimenen kerta kun sellaiseen osallistun. Jos vaan saan kuulla mitä siellä tapahtuu niin menen vaikka juuri silloin Kiinaan tai jonnekin. Kirjastossakin kävin, joku pököpää oli lainannut juuri sen kirjan, joka on seuraavana tuossa Torakissa, eli piti valita jotain muuta. Kolme kirjaa lähti mukaan, niillä on sitten pärjättävä viikonloppu. Tai perjantai ja matkat. Kaupassakin kävin, enkä muistanut ostaa mehua ollenkaan. Onneksi se ei ole niin suuri harmi. Ja nyt minulla on tauko kemian opiskelusta. Jotenkin taas tuntuu liian turvalliselta tämä olo, joten kohta on lähdettävä taas kertaamaan. 40% on 1. Pelottavaa. Ja sitten jossain vaiheessa pitää pakatakin jotain mukaan.