lauantai 17. syyskuuta 2011

Tekstiä vain

Tänään piti käydä kirjastossa, mutta kuinkas sitten kävikään? No en käynyt koska vähän väliä sato vettä, joten päätin ruveta katsomaan leffaa ja sen parissa kulutin pari viimeistä tuntia. Nyt hieman harmittaa, kun ei kirjastossa käynyt. Maanantaina viimeistään on pakko käydä, olen taas viikon ollut ilman kirjaa. Hesariakaan ei aina jaksa lukea kun ei siinä ole pahemmin mitään kiinnostavaa.

Tänään olen yrittänyt olla ahkera. Minä jopa siivosin. Minulla ei ole imuria niin pystyin vain lakaisemaan lattiat harjalla, jonka pölläsin tuolta eteisen siivouskomerosta, kenen se sitten lieneekään. Paljon oli pölyä ja hiekkaa. Mutta nyt on vähän siistinpää, ei ole esim. koivun lehtiä tuossa minun pikku eteisessä.

Kaikki muut tuolla ulkona käppäilee ja minä vaan istun sisällä. Ei kyllä nyt juuri tee mieli yhtään ulos, kun siellä on niin kylmän oloista. Minulla on nytkin villasukat jalassa ja tekisi mieli vain kaivautua peiton alle kirjan kanssa, jota minulla kyllä ei ole. Viime yönäkin minulla oli tavallisen peiton lisäksi fleecepeitto päällä, eikä ollut yhtään kylmä.

Pitäisi varmaan vaihtaa kansiota (siis sitä missä pidän kaikki koulujutut ja raahaan mukanani) kun se tuntuu jo nyt aika täydeltä. En usko, että siihen mahtuu kaikki tämän vuoden jutut. Onneksi minulla on kyllä toinenkin kansio, mutta voisin oikeastaan vaihtaa koko kansion. Se toinen olisi hienonpikin, sellainen violetti missä on sellanen hieno kukka. Plus se on isompi. No josko sitä jossain vaiheessa innostuu tekemään noita koulujuttuja (viimeistään huomenna), niin vaihtaa sitten sen kansion.

Oi, tuo pappa on niin suloinen kun se vie rollaattorinsa lenkille. Se kävelee sen vieressä ja taluttaa sitä. :)

Minä mietin joskus (kuten nyt), että tajuaako kaikki täällä, että minä ja Laura yritetään kierrättää? Meillä on tölkit, maitopurkit ja nyt bio erikseen. Silti ihmiset tunkee niitä kaikkia samaan. Olen myös miettinyt sitä, että viekö kukaan muu täällä roskia kuin minä ja Laura? Tämä tuntuu olevan soluasuntojen huono puoli. Varsinkin jos yksi asukkaista tuntuu pelkäävän kaikkia muita. Huono homma.

Tämä seinä johon nojaan on tajuttoman kylmä! Selkä on jäässä jo parin minuutin kuluttua. Onneksi minulla on fleecepeitto, jonka voi laittaa seinän ja selän väliin.

Täällä lentelee joku ihme öttiäinen. Se näyttää hieman itikalta. Viime viikolla valitin Nakille, että joku lentopaska öttiäinen ahdistelee minua. Minä tapoin sen talouspaperirullalla tuonne työpöydän viereen. Illalla kun menin nukkumaan niin joko se sama lentopaska tai sitten sen kaksoiveli tuli ahdistelemaan minua tähän sängyn viereen! Lentopaskat näyttivät ylisuurilta itikoitla. Ja nyt tuolla ensimäiselle ötille tuli kaveri. Mistä hitosta niitä tulee, pitääkö tässä kutsua tuholaistorjujat paikalle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti