Voi luoja miten vihaankaan tiedonhankinnan tunteja ja tuota tehtävää, mikä kulkee nimellä tehtäväpaketti 1. Minä en sitten ilmeisestikään osaa käyttää Plaria (seamkin kirjaston hakuohjelma), kun en minä sillä löydä mitään vastauksia niihin tehtäviin, vaikka teen kaikki ihan samalla lailla kuin silloin tunnilla se opettaja näytti. Argh. Minä en vaan jaksa tehdä niitä. Pitää tehdä ne viikonloppuna, niin sitten olisi melkein kaikki rästityöt tehty. Niitä tulee kyllä lisää.
Voi hiivatti, että minua otti tänään päähän se kun yksi tyttö minun ryhmästä valitti, että koko ajan tulee kaikkia tehtäviä ja sellasia. Hiivatti sentään, että jos tekisit ne ajallaan niin ne ei kasautuisi. Tänäänkin meijän piti tehdä sen tytön ja yhden toisen tytön kanssa sitä kemian työraporttia, mutta ketkä kaksi ilmestyivätkin vasta metsänhoidon tunneille? Ei me saada sitä koskaan tehtyä. Voi hiivatin pirskatti. Ne on ihan mukavia ihmisinä, mutta opiskelijatovereina sitten vähän sellasia, että eih. Ja sitä toista on hieman vaikea kuvitella agrologiksi. Kai se on tehtävä sitäkin tehtävää yksikseen ja katsoa sitten mitä ne muut meinas. Harmi vaan, että en oikein osaa tehdä sitä yksin, mutta voi olla, että niistä kahdesta ei ole mitään hyötyä.
Tänään opin käyttämään raivaussahaa. Se ei ole niin vaikeaa kuin luulisi. Tosin en ole luullutkaan sitä vaikeaksi puuhaksi, ainakaan kovin. Ennen kuin edes nähtiin koko raivaussahaa, niin käytiin tekemässä taimikko inventointia. Se oli ihan kivaa, kun oli kiva ryhmä. Minussa on kuulemma sihteeriainesta :) Olen ilmeisestikin väärällä alalla. Toivottavasti en, sillä aikomukseni oli käydä tätä neljä vuotta ja katsoa sitten mitä tapahtuu.
Meillä on ensi viikon torstaina kemian tentti ja minä olen taas ihan hukassa. Aivot on vissiin ihan ylikuormittuneet kaikesta tästä uudesta tiedosta, mikä pitää tietää ja näin. No viikonloppuna aikomuksena on lukea ja kerrata. Ja kyllä minä niitä osaan jos vaan muistan ajatella ja pysyä rauhallisena, ajattelu nyt lähinnä se tärkein osa.
Taas pitää kirjoittaa lista siitä mitä pitää muistaa tuoda kotoa tänne sitten syyslomalla. Toivottavasti siitä ei tule pitkää sillä ei tänne nyt kovin paljoa tavaraa mahdu enää. Tosin tuo valkoinen lipasto on itseasiassa ihan tyhjä. No ei ihan, mutta suurin osa laatikoista on tyhjiä. Eli sinne mahtuu vaikkas mitä.
Mutta nyt menen hakemaan iltapalaa, hejsan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti