Huomasin aamulla kun seisottiin Lauran kanssa aulassa ja odoteltiin tunnin alkua, että oikeastaan on ihan mukava palata kouluun, vaikka kaikki ovatkin vielä vieraita minulle. Mutta se hyvä olo hävisi metsänhoidon tunnilla kun vain tuijotin edessä olevaa paperia yrittäen tajuta mitä ihmettä opettaja selittää 3% korosta ja mistä nämä luvut tähän juttuun tulevat. Eikä asiaa yhtään auttanut se, että opettaja totesi, että ei haittaa vaikka mitään muuta ette tästä tunnista muistaisi kuin tämä korko-jutun. Hmm.
Ruokailun aikana sain tietää, että meidän tietotekniikan tunnit on peruttu keskiviikkoon asti opettajan sairastumisen vuoksi. Se tiesi koulusta poistumista kaksi tuntia aikaisemmin. Samaa huomenna (+ kahden tunnin aamuvapaata = omatoimista opiskelua). Kärsittävä oli siis enää kaksi tuntia tiedonhankintaa. Ne tunnit tuntuvat niin turhilta. Tuntuu kuin niillä ei oppisi mitään uutta, vaikka niillä ehkä oppiikin. Opettaja on mukava, mutta äänestä välillä kuultaa läpi ala-astemainen vivahde, ihan kuin me olisimme ala-asteen ykkösellä emmekä amk:n ykkösellä.
Tänään muuten sain hakea opintotoimistosta opiskelijakortin, samon haalarimerkin ja samokin kalenterin. Kalenteri ei ole kovinkaan hieno, mutta ehkä käyttökelpoinen. Tosin äsken sain kyllä todeta, että ei se kovin käyttökelpoinen ole, kun ajattelin laittaa joka päivän kohdella mitä minulla on koulussa, enkä oikein tiennyt sitten, että mille kohdalle voisin kirjoittaa muuta muistettavaa sille päivälle. Sen pitäisi olla isompi sen kalenterin. Täytynee käydä syyslomalla (..vielä kuutisen viikkoa) Viitasaaren kirjakaupassa (se on kallis paikka..) katsomassa josko siellä olisi parempia kalentereita, kun olisi hyvä, että siihen mahtuisi päivän ohjelman lisäksi muitakin huomioita, kuten palautuspäiviä. Ja se opiskelijakorttikin on ruma. Sellainen tylsä sininen, jossa on hieman tumma kuva minusta. Eikä se kyllä ole edes hyvä kuva, kun ei siitä oikein tunnista minua. No sille ei voi mitään, kysykööt papereita jos eivät tunnista. Nyt kyllä jäi se Suomen retkeilymajajärjestön (SRM) kortti turhaksi, kun tuolla opiskelijakortilla vissiin saa sieltä alennusta. No voi harmi, saisikohan tupla-alennuksen jos on sekä opiskelijakortti että SRM:n kortti? Tuskinpa. Oo, nyt huomasin, että tuolla alakulmassa lukee, että Samo Seinäjoen ammattikorkeakoulu maatalouselinkeinojen ko. Kuinka jännittävää!
Minä tartten uuden lompakon kun en saa nuita kortteja sieltä ulos ollenkaan. Äskenkin sain repiä tuota opiskelijakorttia ikuisuuden ennenkuin se lähti irti. Tuolla kyllä pitää pärjätä siihen asti kunnes voin hommata uuden lompakon, kun ei minulla muita lompakoita täällä mukana ole.
Tänään tuli kakkosten haalarivastaava meille kertomaan haalareista. Meillä ne ilmeisestikin maksavat 50 euroa. Se tyttö selitti jotain, että siihen sisältyy haalarit ja sitten niiden mainospaikkojen painatus tai jotain sinne päin. En minä oikein ymmärtänyt kun se hieman hyppi asiasta toiseen. Tai siis se oli niin energinen. Kaikilla muilla menee joku tuotto niistä haalareista samolle, mutta imolaisilla se tuotto jää meille siihen Euroopanreissuun. Ja sitten me saadaan päättää ihan itse taskujen ja kauluksen väri! No melkein itse, ei tietenkään saada ottaa sellaista väriä, joka on jo vanhemmilla oppilailla.
Eiköhän tässä ollut jorinota kerrakseen, ensi kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti