tiistai 8. maaliskuuta 2011

Niin tai näin

Vieläkään en ole saanut konetta takaisin, vaikka ne sano siellä konttorikoneessa sillo perjantaina, että minun kone olisi seuraavana, mutta ei. No jospa saisin sen huomenna. Tosin en voi sitä kyllä käydä hakemassa, koska mersu pitää veilä huoltoon ja iskällä on joku koulutus Viitasaarella. Mutta onneksi iskä voi sen käydä hakemassa. Mutta huono puoli siinä on se, että iskä sen sitten maksaa, vaikka oli tarkoitukseni maksaa se ihan itse, kun minä sitä käytän, mutta en minä voi mennä iskälle tästä sanomaan kun ei se kummiskaan siihen suostu.

Tein aamulla itselleni englannin kokeen niistä tehtävistä, joita olen tehnyt siitä abi englanti kirjasta. Se meni ihan hyvin, vaikka muistin melkein kaikki tehtävät ulkoa ja, että minulla oli omanlainen pisteenlaskujärjestelmä. Mutta sitä oli kivaa tehdä ja toivon mukaan opinkin siitä jotain. Tuntuu siltä, että kaikkia muita tulevat kirjoitukset ahdistaa ja kovasti, mutta minua ne eivät ahdista (vielä). Mutta kyllähän tässä ehtii ahdistua monen monta kertaa vielä.

Minulla ei taaskaan ole mitää kivaa kirjoitettavaa/kerrottavaa. Paitsi se, että vahdoin tässä taannoin järjestystä. Tai no siirsin telkkarin ikkunan alle ja heivautan tuon työpöydän pois. Sitten kun jollain on aikaa kantaa se pois. Nyt tuntuu, että kellään ei ole aikaa, joten se pönöttää tuossa kirjahyllyn edessä. Tosin minä käytän sitä tällä hetkellä kun se siinä on, mutta sen voisi kyllä viedä pois, koska luultavasti selviän ihan ilman sitäkin. Täällä on vähän ahdasta tuon pöydän takia.

Minulla on koko ajan sellainen tunne, että jotakin tapahtuu tällä viikolla, mutta mitään en ole ainakaan sopinut tai muista sopineeni. Hmm. Sen ainakin tiedän, että jonakin päivänä kun iskä jää viikon lomalle niin mennään ainakin yhtenä päivänä tekemään mökille puita. Toivattavasti se pino on pieni, mutta en usko tähän. Dohh, se on sen ajan murhe sitten.

No tämä jää nyt tähän, mutta ehkä vielä joku päivä keksin jotain kivaa kirjoitettavaa ja siitä tulee sitten megahyperpitkä. Ehkä ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti