Katoin äsken loppuun eilen aloittamani Inceptionin. On se jännää miten kaikki asiat tuntuvat paljon selvemmiltä ja huomaa uusia asioita kun katsoo jonkun leffan kahdesti. Hieno on oivaltaa kaikkea mitä ei ensimmäisellä kerralla tajunnu. Ehkä kaikki leffat pitäisi katsoa usempaan kertaa ennen kuin ne tajuaa kunnolla. Harmi vaan, että ei pahemmin ole aina aikaa katsoa leffoja montaa kertaa. Tosin pitkällä aikavälillä jos kattoo niin sitten. Tekis mieli kattoa se Prestige, jos sieltä huomais kaikkea kivaa. Se nimittäin sijoittuu leffakategoriaan Nöin huijataan katsojaa.
Tuntuu muuten aivan uskomattomalta kirjoittaa tällä toisella koneella. Jotenkin tuntuu, että kaikki näppäimet on hallussa, eikä tule niin paljoa kirjoitus virheitä kuin tuolal toisella. Tosin en kirjoitusvirheet johtuu siitä, että joko kädet tai aivot on edellä ja ne ajattelee jo seuraavaa sanaa ja sitten menee edellisen sanan kirjaimet solmuun. Nyt niin alkoi tapahtua koska rupesin ajattelemaan sitä. Ei pitäisi ajatella ja kirjoittaa samaan aikaan, mutta aina välillä on pakko. Ajatus aina tekee kepposia.
Minulla puutui takamus kun istuin tässä vaikka kuinka kauan. Ja eilenkin puutui ja sitä edellisenä puutui. Mitä täsät voimme päätellä? Istun ihan liikaa. Ja tätä seikkaa todistaa vielä se, että tänään en ehtinyt istua kuin tunnin siellä luokassa niin tuntu siltä, että ei millään pysty istumaan kokeen loppuun asti (takamus puutui), mutta pakkohan se oli istua ja se olo meni ohite kun lakkasin ajattelemasta sitä.
Figaro on taas tänään ollut ihan outo, kun se on juoskennellut ulos ja sisälle, ulos ja sisälle. Heti kun äiti päästää sen olohuoneen ikkunasta sisälle niin se juoksee tänne minun huoneeseen ja haluaa ulos. Ja sitten taas kun se pääsee ulos niin heti ollaan olohuoneen ikkunalla sisälle tulossa. Ja tuota jatkui melkein koko illan, mutta nyt näyttää siltä, että se on rauhottunut ja vaikken nää sitä, niin tiedän sen olevan sohvalla nukkumassa. Oh noes, tietoni olikin väärä koska Figaro olikin ulkona. No joo, aina ei voi olla oikeassa, ei edes ihan joka kerta.
No niin huomenna sataa ihan vatusti lunta ja myö joudutaan lapioimaan se valmis puukasa, että voidaan peittää se. Kiva juttu. Ja minä kun ahersin sen kasan parissa vaikka kuinka kauan. Yksi nurkka muuten siitä kasasta sortui, oikea takanurkka kaatui kun iskä jottain puuhas siellä takana. Hieno homma sekin. No ehkä se loppu kasa pysyy pystyssä. Minä en kyllä rupea kasaamaan sitä enää koskaan uudelleen, en koskaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti