perjantai 11. maaliskuuta 2011

Väsyttää ..

Ja tänäkin aamuna taas herätys ennen kukon laulua. No ei vaines, mutta minun kukko laulaa vasta puoli yhdeksän tai jälkeen, niin siinä mielessä ennen. Ennen kuin päästiin lähtemään niin piti tehdä eväät, pakata ne ja soittaa jollekin miehelle ja kysyä, että minkä kokosia puita sinne uuniin mahtuu. Oliskin ollut hienoa jos ne puut mitä jo eilen tehtiin olis ollu vaikka 5 senttiä liian isoja.

Ihme kyllä olen jo kotona, vaikka eilen meni kuuteen. Mutta se johtu eilen vaan siitä, että aloitettiin vasta kahden aikaan ja tänään se kone sanoi sopimuksen irti. Yhdessä vaiheessa se imas sinne kuljettimeen puun, joka jäi melko juntturaan, mutta siitä selvittiin. Mutta sepä ei ollutkaan siinä, joku ratas oli irronut hitauksestaan ja se kuljetin ei enää toiminu. Eipä siinä muu auttanut kuin repiä se ratas sieltä irti ja lopettaa työt. No minä jäin sitten siivoamaan kun iskä kävi kääntämässä traktorin ja ajamassa sen sellaiselle paikalle jossa se ei olisi tiellä, jos metsämiehiä sattuisi meijän metsikköön eksymään. (Oikeasti ne tekee töitä siellä) Minä sain kaikki tavarat sitten kasattua ja siivottua vähän sitä roskakasaa ja iskä tuli sitten katsomaan sitä pinoa ja huomasia, että oikeanpuoleinen etukulma on  vino vähän joka suuntaan. Yritettiin sitä sitten korjailla ja luultiinkin, että onnistuttiin siinä. Eikä mitä, hetken päästä se koko kulma romahti alas vieden niitä pinon puita mukanaan. No ei siinä auttanut muu kuin kasata se ristikko uudelleen ja pino uudelleen. Minä olen sen ristikon jo kolme kertaa uudelleen tehnyt ja auta armias jos se nyt on sitten sunnuntaina kaatunut. Rupean varmaan itkemään siinä vaiheessa.

Nyt onnellisesti kotona ja kirjoittamassa tätä vauhdilla, kun iskä jäi pajalle sitä ratasta hitsaamaan. Ja huomenna sitten Rautalammille ja Suonenjoelle äitin ja tädin kanssa. En olisi kyllä periaatteessa halunnut lähteä kun olisi pitänyt lukea, mutta äiti vaikutti niin pettyneeltä, että päätin sitten lähteä. Kyllähän minä vielä ehdin, koska aijon sanoa iskälle, että ens viikolla en ehdi puita tekemään, jos niitä ei saada valmiiksi sunnuntaina (mikä sekään ei innosta, koska meinasin sunnuntaina leipoa eväitä maanantaille.)  Ja ehdin minä tänäänkin vielä lukea. Ehkä minä selviän tästä.

Eilen oli muuten 150 postaus. Ihan niinko btw. Ooooo, lunta sataa!! Ja paaaaaljon. Nämä viimeaikaiset postaukset on vähän sellasia ei-mitään-järkeä postauksia. Sekin johtuu vaan siitä, että se hemmetin tikku on paskana eikä Viitasaarella ole mitään Elisan pistettä, johon sen voisi viedä, ja joudun käyttämään tätä iskän tikkua, eikä ikinä ole takeita millo iskä tulee kotiin.. Pikakirjotuksia. Huomenna pitää kysyä Raijalta voisiko se viedä tuon tikun takuuhuoltoon Kuopioon sitten maanantaina. Toivotaan, että vie. Ja se minun konekin on ollu jo viikon siellä korjaamossa. Hooh, minä kiitän ja kuittaan ..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti